Lippukunnan kokoontumispaikka eli kolo sijaitsee osoitteessa Paraistentie 4. Jos sinulla on asiaa kolon varaamisesta tai muusta siellä toimimisesta ole yhteydessä lippukunnanjohtajaan.
vuodesta 1957
Vuorenveikot ry on lappeenrantalainen partiolippukunta, joka toimii Nordkalk Oy:n tiloissa Paraistentiellä. Retkeilyyn suuntautunut lippukuntamme tarjoaa pääasiassa partiotoimintaa Lappeenrannan eteläisen alueen lapsille ja nuorille.
Lippukuntamme koko on noin kolmekymmentä henkeä eli kooltamme olemme melko pieni lippukunta. Toimintamme on kuitenkin sitäkin nohevampaa ja ennen kaikkea aktiivista.
Lippukunnan kokoontumispaikka eli kolo sijaitsee osoitteessa Paraistentie 4. Jos sinulla on asiaa kolon varaamisesta tai muusta siellä toimimisesta ole yhteydessä lippukunnanjohtajaan.